Siirry suoraan sisältöön

Gluteeniton leivonta

Gluteeniton leipä on maistuvaa.

Gluteeniton leivonta on melko helppoa. Tavallisista resepteistä saa pienellä vaivalla muokattua gluteenittomia. Esimerkiksi kakuista ja kääretortuista saa gluteenittomia korvaamalla jauhot perunajauhoilla. Gluteenittomassa leivonnassa käytetään psylliumia ja ksantaania, jotka siis korvaavat niitä ominaisuuksia, joita jauhojen gluteenista yleensä saadaan. Psyllium tuo sitkoa hiivataikinaan. Ksantaani puolestaan tuo ihanaa rapeutta leipään. Nykyisin liki jokaisesta ruokakaupasta löytyy sekä ksantaania että psylliumia.

Gluteeniton leivonta – herkullisia leivonnaisia

Helpot gluteenittomat leivonnaiset syntyvät samalla vaivalla, mitä tavalliset leivonnaisetkin. Tärkeää on muistaa, että gluteeniton taikina jää aina hieman löysäksi. Sitä ei myöskään tule vaivata samalla tavoin kuin hiivataikinaa. Esimerkiksi gluteeniton appelsiini-hunajakakku syntyy helposti gluteenittomista jauhoista. Makeus kakkuun saadaan hunajasta ja mukavaa raikkautta appelsiinista. Kakku maistuu ihanalta hyvän teen tai kahvikupposen kera.

Gluteeniton mustikkapiirakka on monen gluteenittomia leivonnaisia suosivan lempiherkku. Ylipäänsä kaikki piirakat on helppo valmistaa gluteenittomina, niin myös tämä. Mustikkapiirakan pohja syntyy yksinkertaisista aineksista: gluteenittomista leipäjauhoista, sokerista, vaniljasokerista, vedestä ja voista. Täytteeseen puolestaan tulee reilu annos mustikoita, kermaviiliä, sokeria ja kananmuna. Tämä piirakka on todella helppo tehdä ja maistuu aivan uskomattoman herkulliselta!

Helpot gluteenittomat leivonnaiset – pullat

Gluteeniton leivonta on mielenkiintoista ja luovaa. Kun aloittaa helpoilla resepteillä, joiden onnistuminen on lähestulkoon varmaa, on myöhemmin kiva siirtyä haastavampiin leivonnaisiin. Esimerkiksi gluteenittoman pullan tekeminen vaatii hieman harjoittelua, mutta on kaiken vaivan arvoista. Herkullinen ja maistuva pulla syntyy gluteenittomasta jauhoseoksesta, mutta muutoin voi valmistaa taikinan tavallisen pullataikinan ohjeen mukaisesti. Kuohkeuden saamiseksi taikinaan kannattaa lisätä psylliumia.

Gluteeniton leivonta vaatii siis hieman enemmän vaivannäköä, mutta pian se käy jo rutiinista. Taikinaa pitää olla valmis työstämään hieman eri tavoin. Yleensä leivonnaisista ei saa yhtä kauniita kuin tavallisessa leivonnassa, mutta leivonnassa maku onkin pääasia ja gluteenittomat leivonnaiset ovat todella herkullisia!

Gluteeniton ruokavalio

Gluteeniton ruokavalio sopii henkilöille, jotka haluavat joko terveydellisistä tai muista syistä välttää gluteenia. Ruokavalion toteuttaminen on loppujen lopuksi aivan yhtä helppoa kuin jonkun muunkin ruokavalion mukaan syöminen. Moni suosii ruokavaliossaan esimerkiksi hedelmiä, kasviksia, kanaa, terveellisiä rasvoja ja gluteenittomia leivonnaisia. Niistä syntyy esimerkiksi herkullinen kanawokki, jota syödessä voi vaikka tutustua dogecoin virtuaalivaluuttaan, katsoa televisiota tai kuunnella äänikirjoja.

Gluteenittoman ruokavalion terveellisyys pohjautuu gluteenin välttämiseen. Moni kertoo painonsa tippuneen, kun on siirtynyt gluteenittomaan ruokavalioon. Myös ruuansulatus ja suoliston toiminta saattaa parantua ja olo voi olla energisempi. Myös immuunijärjestelmän on todettu vahvistuvan ja kolesterolin laskevan monella gluteenitonta ruokavaliota noudattavalla.

Makea ja suolainen gluteeniton leivonta

Gluteenittomaan leivontaan kuuluvat niin makeat kuin suolaisetkin herkut. Yksi helpoimmista makeista herkuista on gluteeniton kuivakakku, joka syntyy todella näppärästi perinteisillä kuivakakun ohjeilla, kun korvaa jauhot vaalealla gluteenittomalla jauhoseoksella. Esimerkiksi tiikerikakku gluteenittomana versiona on helppo tehdä ja maistuu erittäin hyvältä. Kakun voi koristella vaikkapa kinuskikastikkeella tai herkullisilla suklaahipuilla.

Suolaiset leivonnaiset onnistuvat myös loistavasti gluteenittomina. Esimerkiksi erilaiset suolaiset piirakat valmistuvat, kun pohjassa käyttää gluteenittomia jauhoja. Maukas ja herkullinen gluteeniton pizzapohja syntyy puolestaan tattarijauhoista, suolasta, öljystä ja vedestä. Täytteet voi valita oman maun mukaan.

Gluteeniton leivonta sopii kaikille, myös sellaisille, jotka eivät noudata gluteenitonta ruokavaliota. Esimerkiksi juhliin on hyvä varata tarjolle myös gluteenittomia leivonnaisia ja herkkuja muiden eri ruokavalioiden ohella, jotta jokaiselle on varmasti tarjottavaa, mistä valita. Erilaisia herkullisia gluteenittomia reseptejä kannattaa rohkeasti kokeilla muuttamalla tavalliset reseptit gluteenittomiksi pääosin jauhoja vaihtamalla sekä psylliumia ja ksantaania hyödyntämällä.